Karikko

Takakansi:

Oletetaan että toinen teistä nyt kuitenkin putoaa sen katon läpi ne kymmenen metriä alhaalla odottavalle asfaltille eikä häntä enää ole. Tähdet eivät silti sammu eivätkä kaupungit luhistu. Ihmiset jatkavat koneiston tavoin pyörimistä. Sen yön jälkeen, niin voidaan sanoa, et halua tulla ulos pimeästä. Sen yön jälkeen sinun täytyy päästäksesi pimeästä kertoa siitä tarina. 

Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa. Päämäärätttömästi vaeltava kolmikko luulee päätyvänsä Lands End- leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Mysteeri avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta.
 

Tässä kirjassa oli niin paljon kaikkea. Se oli huima kertomus ja pidin erityisesti siitä, ettei kaikki ollut aluksi alkuunkaan sitä miltä näytti. Mutta kerrotaanpa nyt, miltä se aluksi sitten näytti:

Mitjaa on kohdannut kauhea onnettomuus: hänen ystävänsä kuoli pudotessaan kymmenisen metriä päin kovaa asfaltia. Koko muisto on sumuinen ja epätarkka Mitjalle. Hän kuitenkin lähtee perhennsä, veljensä ja äitinsä, kanssa lomamatkalle. Isä ei kuitenkaan ota osaa matkaan. Aina hänellä on jotain estettä. Mitja päätyy omille teilleen äidin touhutessa lomapaikalla ja hiljaisen veljen oleskellessa omissa oloissaan.

 Mitja tapaa erikoisen tytön, johon hän ihastuu sekä joukon poikia, joiden mukaan hän pääsee. Kaikki on varsin outuoa. Muilla pojilla sekä tytöllä on meneillään jokin kummallinen riidantapainen. Kaiken lisäksi pojat asustavat rannalla omassa paikassaan, eikä kukaan mainitse halaistua sanaakaan perheestään tai aikaisemmasta elämästään. Mitja yrittää selvittää aisioita samalla kun hänen veljensä muuttuu erilaiseksi kuin ennen. Lopulta Mitjalle selviää tytön salaisuus ja poikien entinen elämä.

 Aluksi kiinnostuin kirjasta heti jo kannen vuoksi. Se enteili jotakin jännittävää ja syvällistä kertomusta. Lukiessani tarkemmin selostusta kirjailijasta sekä hänen aikaisemmistaan kirjoista, tylsistyin. Ajattelin: Ei kai tämäkin ole taas sellainen "me aikuiset kirjailijat kirjoitetaan nuorten ongelmista..angst, angst ja angst". Kaikesta huolimatta kuitenkin aloitin kirjan lukemisen ja onnekseni huomasin, ettei tylsistymiselleni olisi ollut pienintäkään aihetta. Kirja oli valtavan tunteikas ja syvällinen. Se on tällä erää yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kiitos siitä!

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Karikko
Kirjoittaja: Seita  Vuorela
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-38640-8
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 357  

Perhosen varjo

Takakansi:

Linnean lapaluussa on luomi, kuin pieni liekki tai siipi. Isoäidin mukaan se on kohtalon ratkaisijan merkki. Mitä se tarkoittaa, siitä ei puhuta.

 

Kesälomalla Usvalassa suvun salaisuudet tihentyvät Linnean ympärillä päivä päivältä. Toisinaan ne tuntuvat yhtä painavilta kuin kilot, joita Linnea yrittää karistaa itsestään. Mutta on myös ihanan keveitä salaisuuksia, sellaisia kuin Mikael, poika jonka kanssa Linnea voisi kulkea vaikka metsän ääriin.
 

Linnea saa kutsun isöäidiltään. Hänet on kutsuttu kesänviettoon Usvalaan, paikkaan jonne Linnean äiti ei millään haluaisi tytärtään päästää. Linnea lähtee silti isoäitinsä luokse pieneen maalaiskylään, jossa hän saa kokea isoäidin innokkuuden kaikkiin maailman kukkasiin. Talossa jossa isoäiti asuu, on kirjastohuone, josta Linnea löytää kiinnostovia tekstejä. Myös salaperäinen ja kaunis valkoinen perhonen kiinnostaa Linneaa ja tämän uutta ystävää Valeriaa. Kerrankin Linnealla on oikein kunnon ystävä ja hän nauttii olostaan.

Tai no, kaikki vois olla mahtavaa, ellei Linnea näännyttäisi itseään nälkään. Alipainoinen nuorukainen näkee ainoastaan "liian ison" kehonsa ja tyrehdyttää sen vuoksi murisevan vatsansa avunhuudon. Se on erityisen hankalaa, kun isoäiti tarjoaa aina kaikkea supermakeaa ja herkullista.

Yrittäessään karistaa kilojaan juoksemalla metsässä, Linnea tapaa musikaalisen ja komean Mikaelin, johon hän ihastuu aivan korviaan myöten. Paljastamattomat salaisuudet eivät silti unohdu. Linnea päättää löytää vastauksen itse, koska kukaan muu ei niitä suostu kertomaan. Kaunis lähimetsä ei kuitenkaan ole aina vaaraton paikka.

Pidin kirjasta. Luonto oli onnistuttu kuvaamaan kauniina ja ihanana asiana. Myös Linnean sairaalloinen painontarkkailu oli uskoakseni hyvinkin realistinen  näkemys asiasta, mikä kuitenkin on surullista. Kumpa kenenkään ei tarvitsisi kärsiä sellaisesta sairaudesta. Siitä mitä kirjan tapahtumapaikkaan ja henkilöihin tulee, niin se muistutta kovasti Michelle Harrisonin 13 lahjaa- kirjaa. Jos piti tästä kirjasta, niin pitää myös aika varmasti äsken mainitusta. Huonona puolena oli kuitenkin se, että jäin odottamaan hiukan jännittävämpää ja toiminnallisempaa tarinaa. Tämä oli hiukan liian verkkaista minun makuuni.

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Perhosen varjo
Kirjoittaja: Mila Teräs
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-26515-3
Ilmestymisvuosi: 2012                                                                                                           
Sivumäärä: 252                                                                                                                          



 

Päin mäntyä

Takakansi:

Kontion metsäkoulu? Miten kukaan voi lähteä opiskelemaan amikseen, joka sijaitsee jossain korvessa?
 

Espoolainen 16-vuotias Miro aloittaa opiskelun metsäkoulussa. Uhmakkaan päätöksen taustalla on halu irtaantua vaaralliseksi käyneestä kaveripiiristä ja isän määräysvallasta. Miroa, intohimoista lumilautailijaa, vetävät Kontioon myös Kallan hiihtokeskuksen upeat rinteet.

Kämppäkaveri, jäyhä maalaispoika Antti-Jussi, on tiennyt jo pienestä pitäen  haluavansa metsäkoneenkuljettajaksi. Myös Pasi, Leevi, Marko ja Kerttu tietävät opiskelevansa unelmiensa ammattiin, mutta Mirolle kaikki on vielä epävarmaa.

Lumen tuloa odotellessa paluu Espooseen käväisee jo Miron mielessä. Sitten hänet houkutellaan metsien suojelua ajavan Pro Kallan kansalaisiltaan. Palopuheita kuulemaan saapuu myös Aava. Miro ihastuu korviaan myöten tyttöön, jolle luonnonsuojelu on sydämen asia.
 

 Realistinen kertomus nuoren Miron elämästä perheen, kavereiden, koulun ja ihastuksen keskellä. Ihmissuhteet, tulevaisuuden ongelmat sekä kaiken maailman päihteet löytävät tiesnsä tähän jokseenkin kovin tavalliseen tarinaan. On toki ymmärrettävää, ettei tarkoituksena ollut mitään kovinkaan yliluonnollista juttua, mutta jäin silti hieman kaipaamaan jonkinlaista hiukan suurempaa kohokohtaa. Menihän se tarina kuitenkin näinkin oikein rattoisasti.

Kirjassa käsitellään myös luonnonsuojelua, mikä on itsessään jo puhututtava aihe, kuten se kirjassakin keräsi mietteitä. Peräkylän metsämaisemia on kuvattu kauniisti sekä metsäkoulun laitteisto ja koneet oli kuvattu tarkasti. Mitäpä tässä vielä sanoisi? Tämä oli sellainen "leppoisaa ja realistista lukemista"-kirja.

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Päin mäntyä
Kirjoittaja: Marja-Leena Tiainen
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-5692-3
Ilmestymisvuosi: 2010
Sivumäärä: 302

Idän pikajunan arvoitus

Takakansi:

Kuuluisa Idän pikajuna, joka jyskyttää eteenpäin kolmipäiväisellä matkallaan halki Euroopan, pysähtyy yhtäkkiä keskellä yötä. Lumikinokset sulkevat radan autiolla seudulla jossakin Balkanilla. On kuolemanhiljaista. ”Hermoni ovat varmaankin epäkunnossa”, mutisee Hercule Poirot ja vaipuu jälleen uneen.

Herättyään hän huomaa, että häntä tarvitaan kipeästi. Yöllä on tehty murha. Herra Ratchett, amerikkalainen miljonääri, lepää vuoteessaan kuoliaaksi pistettynä. Koskematon lumi junan ympärillä todistaa, että murhaaja on vielä junassa.

Poirot aloittaa tutkimukset ja vetäytyy sitten rauhassa miettimään, käyttämään pieniä harmaita aivosolujaan.

Toinen Agatha Christien tunnetuista teoksista oli mielestäni kiinnosta ja jännittävä salapoliisikertomus. Taaskaan en juonta aio sen enempää paljastaa. Se vain veisi lukemisesta ilon. Itse olin joskus nähnyt tähän kirjaan pohjautuvan Hercule Poirot ohjelman ja siksi harmikseni muistin murhaajan/murhaajat. Tämäkin kirja oli kuitenkin vailla vertaansa. Välillä minun on vaikea aloittaa salapoliisiromaania, mutta alkuun päästyäni en malta lopettaa lukemista.

Kirjan tiedot:
 Kirjan nimi: Idän pikajunan arvoitus
Englanninkielinen alkuteos: Murder on the orient express
 Kirjoittaja: Agatha Christie
 Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-0-15515-2I
Ilmestymisvuosi  (alkuperäinen teos): 1934
 Sivumäärä: 214

 

Eikä yksikään pelastunut

Takakansi:

”Saaressa oli jotakin maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikuvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voi palata.”

Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa.

Agatha Christie (1890-1976) on perinteisten palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1913 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom. 1940) on hänen tunnetuin teoksensa.

Kirjan juonesta en voi paljon kertoa sillä se olisi ikävää lukijan kannalta. Jokainen saa selvittää itse murhaajan/murhaajat. Idea on kuitenkin se, että saarelle saapuu kymmenen eri ihmistä, joista jokainen on joskus tavalla tai toisella tappanut jonkun. Toisilleen tuntemattomat saaren vieraat kummastelevat isäntänsä poissaoloa. He jäävät vangiksi Neekerisaarelle huonon ilman takia. Silloin alkaa tapahtua karmaisevia murhia. Kuka on murhaaja?

Itse en aikaisemmin ole paljoakaan perustanut salapoliisidekkareista vaikka nuorempana luinkin Neiti Etsiviä. Kerran jopa aloitin erästä Christien kirjaa, mutta se jäi kesken. Nyt kuitenkin piti lukea tämä kirja koulun puolesta. Kiinnostuin tästä kirjasta heti ja luinkin sen jo aika äkkiä. Voin todeta, että salapoliisidekkareiden kirjoittajilla on mielikuvitus vailla vertaa. Kirjan palaset yhdistyvät toisiinsa jännittävästi, mikä vaatii laajaa taitoa kuvitella ja keksiä juonia. En ihmettele, että juuri tämä kirja on Christien tunnetuimpia teoksia.

Näin loppuun pitää vielä sanoa, että kyllä kismitti, kun en millään arvannut oikeaa syyllistä. Olin aivan varma omasta ehdokkaastani ja harmistuin, kun olinkin tehnyt väärän havainnon. No, yritän olla parempi salapoliisi ensi kerralla.
 

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Eikä yksikään pelastunut/ Kymmenen pientä neekeripoikaa
Englanninkielinen alkuteos: And Then There Were None/ Ten Little Niggers
 Kirjoittaja: Agatha Christie
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-28543-5
Sivumäärä: 264

 

Vampyyrin palvelija

Takakansi:

Hiljaisen pikkukaupungin 

mysteeri ajaa nuoren miehen  

hullluuden partaalle.
 

Mielisairauksiin erikoistunut lääkäri Philip McDevitt saa potilaakseen huonokuntoisen nuoren miehen, Jamie Sommersin, joka kärsii masennuksesta, muistikatkoksista ja hysteerisestä pimeän pelosta.

Mitä enemmän Jamien pirstaloituneet muistikuvat selkiytyvät, sitä oudommaksi tapaus muuttuu.

Jamie on kokenut kovia: istunut linnassa, tapellut, kulkenut salakuljettajien ja merirosvojen mukana ja joutunut jopa hain hampaisiin. Mutta vasta tapaaminen salaperäisen lordi Grenville Hawkesin kanssa on saanut kovanaaman tärisemään kauhusta...
 

Sitä välillä vain haeskelee kirjastosta jotakin lukemista. Ei etsi mitään tiettyä, vaan valitsee sen, mikä kohdalle osuu. Minäpä satuin siis näin ollen löytämään juuri tämän kirjan, joka jo nimensä perusteella pisti odottamaan jotakin jännittävää ja suurta. En joutunut pettymään. Kirja oli mitä jännittävin ja mielenkiintoisinkertomus. Siinä oli jotakin lumoavaa.

Jamie on juuri sellainen kovanaama, millaiseksi hänet voikin kuvitella. Listalla on jo ollut kaiken maailman salakuljetuksia ja rikoksia tappeluiden määrästä nyt puhumattakaan. Jamie on kierrellyt maailmalla ja kohdannut monenmoisia vaaroja ja seikkailuja. Tän nuoren miehen mieltä ei järisyttänyt edes kohtaaminen suuren hain kanssa. Se olisi saattanut olla Jamien viimeinen hengenveto,mutta nuorukainen selvisi siitä hengissä.

 Jokin on kuitenkin järisyttänyt Jamien mieltä pahemman kerran. Pimeys saa Jamien täysin sekaisin ja hysteeriseksi. Muistissa on vikaa ja siksi on vaikea selvittää, mikä miehen mieleen oikein iski. Lääkäri McDevitt yrittää parhaansa mukaan selvittää Jamien oireiden syytä, mutta tutkimus jää kesken, kun Jamien omituinen työänantaja Grenville Hawkes tulee hakemaan alaisensa kotiin. Onko juuri herra Hawkes syynä Jamien mielenterveysonglemiin? Voisiko totuus olla epätavallinen ja pelottava?

Hyvin, hyvin, hyvin kiinnostava kirja niin itse tarinan kuin sen psykologisten asioiden vuoksi. Tarina vangitsee sisäänsä ja sitä haluaa  lukea kunnes ratkaisu selviää. Menneisyyden tapahtumien avulla selitetään taitavasti nykyisyyttä.Loppu oli todella kaunis. Oikein mainio kirja!

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Vampyyrin palvelija
Englanninkielinen alkuteos: Hawkes Harbor
KIrjoittaja: S. E. Hinton
Kustantaja: Otava
ISBN: -13: 978-951-1-20164-9
ISBN: -10: 951-1-20164-9
Ilmestymisvuosi (alkuperäinen teos): 2004
Ilmestymisvuosi (suomennettu teos): 2006
Sivumäärä: 234

Kirkkaalla liekillä

Takakansi:

"...maailman reunalta voi livetä jos ottaa yhden harha-askeleen tai jos tönäistäään metrin verran reitiltä  sivuun, se on siinä ja kiitti moi ja sitten on edessä loputon pudotus tyhjään hän ajattelee mutta hänellä on sentään vielä Pete ja aski tikkuja ja maailmankartta joihin tarttua eikä hän tunne kylmää vaikka pakkanen on kiristymään päin ja hankiin muodostuneet polut ovat kapeita ja syviä ja liukkaita niin kuin raiteilla kulkisi."

Maarian elämä on ollut veljen kuoleman jälkeen kuin pahaa unta, josta ei voi herätä. Eräänä yönä hän näkee kirkon palavan- kuva tarttuu hänen mieleensä eikä halua päästää irti. Maarian pään sisällä kipinöi ja savuaa. Äiti on vain varjo entisestään ja ystävätkin kääntävät selkänsä. Maailman reuna lähestyy kiihtyvällä vauhdilla, kunnes tulee se sekunti, jolloin elämä on oikeastaan aika hienoa.
 

Kirja oli hyvin pitkään kovin yksitoikkoinen. Mitään uutta ei tapahtunut. Päähenkilö vain suri ja suri ja suri, eikä mikään muuttunut. Ei tullut suuntaa parempaan, eikä mikään mennut pahasti pieleen. Kirja vain jyskytti samaa tahtia yhä puolivälinkin jälkeen ja ainoa syy, miksi luin edes koko kirjan loppuun, oli se, että halusin nähdä, miten kävisi. Annoin mahdollisuuden tälle kirjalle ja onneksi kirjassa oli onnellinen loppu. Jos se kaikki suru olisi loppunut ikävästi,olisi kirja ollut mielestäni aika huono.

Tottakai on hyvä aina kuvata myös niitä surullisiakin tunteita.Suru kuuluu elämään. Mutta kun kirja on vain täynnä melankoliaa, niin siitä vain tulee itsekin pahalle päälle. Eipä minulle oikeastaan jäänyt paljon muuta mieleen kirjasta kuin suru, alkoholi, polttaminen, taas suru, ongelmat, välinpitämättömyys ja uudelleen polttaminen. Kirja oli siis mielestäni hyvin masentava ja sai ainakin minut alakuloiseksi. En edes oikein ymmärtänyt, mikä oli juonen kohokohta. Päähenkilö vain koki niin paljon surua ja vääryyttä, että hän alkoi himoitsemaan rakentamiensa pienoismallien polttamista. Koko juttu johti lopulta melkein kokonaisen kirkon polttamiseen, mutta onneksi loppu oli sentään onnellinen.

Eräs seikka joka alkoi ärsyttää jo heti lukemisen aloitettuani, oli kirjoitusasu. En voi väittää olevani mitenkään asiantuntia pilkkujen ynnä muiden käytössä, mutta tajusin kuitenkin, että jokin on nyt kyllä aikamoisesti pielessä. Kuten tuosta takakannen alkupätkästäkin voi huomata, on pilkkujen ja jopa pisteiden paikat täysin missä sattuvat. Juuri tämän takia oli hurjan rasittavaa lukea kirjaa jo heti alussa. Juoneen oli vaikea keskittyä, kun tekstin virheet osuivat vain silmiin.

Tässä näyte sivulta 141:
 "suuria kumpuilvia pilviä
pieniä höttöisiä pilviä
vaatimattomia asemia joilla seisoo pikku ihmisiä pareittain vilkuttamassa hymyilemässä itkemässä, kauppakeskuksia taksitolppia metsäää päättymätöntä metsää kuusia mäntyjä haapoja kangasta suota nummea niittyä ja peltoa pellon perään
ja ihmisiä niin harvakseltaan"

Luulen, että kirjailija kirjoitti näin, koska hän jotenkin halusi korostaa kirjan nuorta henkilöä ja sekavuutta, mutta mielstäni se vain pilasi koko jutun.Harmillista sanoa näin mistään kirjasta, mutta totuus on se, etten pitänyt kirjasta. Se oli liian sekava ja surumielinen. Toivottavasti nuori kirjailija kuitenkin jatkaa alalla ja luo jotakin erilaista kuin tämä.


Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Kirkkaalla liekillä
Kirjoittaja: Venla Saalo
Kustantaja: Robustos
ISBN: 978-952-5758-17-7
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 240