lauantai 20. lokakuuta 2012

Suden veli

Takakansi:

Matka metsän pimentoihin, tuhansien vuosien taa.
 
Torak on elänyt kaksitoista kesää kahdestaan isänsä kanssa Metsässä, kaukana omasta klaanistaan ja muista ihmisistä. Äkkiarvaamatta kaikki muuttuu, kun Ison kimppuun hyökkää valtava, silmitöntä tuhoa tekevä karhu. Torak jää yksin.
     Karhun raatelema Iso kertoo Torakille ennen lähtöään kuolonmatkalle, että karhu on pahan hengen riivaama ja väkevä kuin mikä. Torakin on tehtävä kaikkensa, niin Iso vannottaa, jotta Metsä ja sen klaanit pelastuisivat vimmaisen karhun kourista.
     Torak on epätoivoinen, kunnes hän löytää orvon suden poikasen, josta tulee hänen tosi ystävänsä ja nokkela oppaansa. Parivaljakon yhteinen määränpää on salaperäinen, valloittamaton Maailmanhengen vuori -mutta matka sinne käy läpi hurjien vaarojen, ansojen ja arvoitusten.

Suden veli vie lukijansa yli kuudentuhannen vuoden takaiseen esihistorialliseen aikaan ja luonnonhenkien hallitsemaan maagiseen maailmaan. Se aloittaa kuusiosaisen sarjan nimeltä Muinainen pimeys.
 
Muistan, että tämä oli yksi ensimmäisistä kunnon kirjoista, joita aloin lukea, kun opin kunnolla lukemaan. Juuri tämän ensimmäisen osan olen lukenut tähän mennessä jo neljä kertaa, enkä koskaan kyllästy sen jännittävään juoneen. Itse olen aina ihaillut kirjan sujuvaa kerrontaa ja laajaa tietämystä sen aikaisten ihmisten elämästä. Olen aina ihmetellyt kirjan hahmojen taitoa nähdä Metsä sekä eläimet tavalla jota emme osaa kuvitella.

Nuori, vasta kaksitoista kesää elänyt Torak joutuu suuren haasteen eteen: hänen on pelastettava koko metsä. Tuntuu mahdottomalta taistella jotakin sellaista vastaan, jollaista ei ole osannut kuvitella todeksi edes villeimmissä ja pelottavimmissa unissakaan. Kaikkien kohtalo lepää nyt kuitenkin Torakin harteilla, mutta hän ei onneksi ole yksin. Hän saa nimittäin avukseen Suden ja heidän kahden välille syntyy vahva side. Torak saa myös apua Renniltä, tytöltä joka vastoin klaaninsa tahtoa auttoi Torakia, jonka klaani oli vanginnut  erään ennustuksen nojalla.

Torak, Renn ja Susi taittavat matkaa läpi vaarojen hurjistunut karhu kintereillään. He noudattavat vanhan ennustuksen viestiä, jonka mukaan Maailmanhengen vuorelle mentäessä, on mukanansa tuotava kolme erityistä kiteytymää, joiden löytäminen on hankalaakin hankalampaa. Yhdessä he silti löytävät keinot selvitä, vaikka itse kuolema seuraa perässä.

Kirjoittaja kuvaa niin onnistuneesti Metsää, että melkein itse tuntee kävelevänsä keskellä tuota mahtavaa luontoa. Se muistuttaa jollain tavalla Suomen metsiä vaikka harppaisimmekin kuusituhatta vuotta taaksepäin. Tämä tarina on uskollinen ystävyyden ja luottamuksen vahvoihin voimiin. Lopuksi vielä nostaisin hattua kirjan sisäkansissa oleviin, taitavasti piirrettyihin karttoihin, jotka omalla osallaan avittavat tarinaa.

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Suden veli
Englanninkielinen alkuteos: Wolf Brother
Kirjoittaja: Michelle Paver
Kustantaja: Tammi
ISBN-10: 951-31-3522-5
ISBN-13: 978-951-31-3522-5
Ilmestymisvuosi (alkuperäinen teos): 2004
Ilmestymisvuosi (suomennettu teos): 2006
Sivumäärä: 256