keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Näkymätön poika

Takakansi:
Sam Border on 17-vuotias eikä hän käy koulua.
Hänellä ei ole puhelinta eikä hän tunne elokuvatähtiä.
Hän elää isänsä ja veljensä kanssa pakettiautossa, jossa aika ajoin siirtyy kaupungista toiseen. Isä elää pikkurikoksilla,
auringon laskettua pojat etsivät ruokaa.

Sitten Sam näkee Emilyn. 
 Emily laulaa, ei kovin hyvin, mutta heidän välilleen syntyy yhteys.
Ensimmäistä kertaa veljekset tutustuvat siihen, mitä useimmat kutsuvat
tavalliseksi arjeksi. Alkaa kapina lainsuojattomuudesta kohti elämää,
jossa veljesten ei tarvitse olla näkymättömiä.

Näkymätön poika on unohtumaton kertomus jäljestä,  
jonka kohtaamiimme ihmisiin jätämme. Sitä lukee henkeään pidätellen, kunnes äkkiä havahtuu haluun lukea sitä jollekkin ääneen.

Holly Goldberg Sloan on Samin tavoin viettänyt liikkuvaa elämää:
hän on asunut Istanbulissa, Alankomaissa ja eri puolilla Yhdysvaltoja. Hän on käsikirjoittanut ja ohjannut useita koko perheen elokuvia.


Tämä kirja on sellainen, jota en valinnut, koska olisin lukenut siitä arvosteluissa tai koska olisin törmännyt siihen kirjakaupan sivuilla. Edes kukaan ei ollut kertonut minulle kirjan olemassaolosta, kunnes yhtenä päivänä törmäsin siihen kirjastossa. Jokin kirjassa kutsui, ja innostuneena nappasin kirjan käteeni ja vilkaisin takakantta. Olisin nyt yhtä mahtavaa tarinaa köyhempi, ellen olisi sattumalta löytänyt tätä kirjaa kirjaston pyörivästä telineestä. Onneksi löysin sen, sillä kirjaa todellakin luki ikävystymättä yhteenkään lauseeseen tai sanaan.

   Tässä oli taas niitä omia suosikki aineksiani, joita yleensä haluaisin kirjasta löytyvän eli rakkaus tarina, höystettynä jännityksellä, asetettuna keskelle salaisuuksia, toivoa ja toimintaa. Tarinasta teki kiinnostavan myös se, että kirjassa oli tuotu mukaan niin monen osapuolen ajatukset ja näkökulmat. Kirjassa oli Samin, tämän veljen Riddlen, veljesten isän Clarencen, Emilyn, Emilyn vanhempien, Bobbyn ja ulkopuolisten mietteitä ja nökulmia asioihin. Yhdessä pätkässä oli jopa karhun mietteitä!

   Kaikki kuitenkin alkaa siitä, kun Sam aikaisin sunnuntai aamuna herää ja lähtee kirkkoon, ei hengellisyyden vaan musiikin takia. Sam istuu kirkon perimmäisellä penkillä ja katselee kun kuoro alkaa laulaa. Kuorossa mukana oleva Emily joutuu pakosti laulamaan yksinään laulua, eikä Emilyn lauluääni ole kovinkaan hyvä. Kuitenkin Emily päättää kohdistaa katseensa kohti takariviä, jottei näkisi ihmisten tuijotusta.Takarivissä istuu kuitenkin komein poika, jonka Emily on koskaan nähnyt, ja poika katsoo Emilyyn. Uskooko kukaan rakkauteen ensisilmäykssellä? No tämä kirja antaa aihetta uskoa.

    Emilystä ja Samista tulee läheiset, mutta Sam ei voi päästää Emilyä elämäänsä, koska hänhän elää pakettiautossa rikollisen ja eikä kovinkaan täysjärkisen isänsä kanssa. Sam kuitenkin käy kylässä Emilyn luona ja hämmästyttää Emilyn vanhempia kitaransoitto taidoillaan. Vähitellen myös astmasta kärsivä Riddle käy perheen luona ja saa Emilyn lääkäri äidiltä avun astmaansa. Kaikki on hyvin kunnes Clarence, Samin ja Riddlen isä, ymmärtää missä mennään.

   Clarence on luultavasti menettänyt järkensä jo ajat sitten. Hän kokee kaiken muun pitsi itsensä uhkana. Nyt Clarencen päässä huhuilevat äänet kaskevät hankkiutumaan eroon pojista.

    Clarence pakottaa pojat matkalle pakettiautoon ja he saapuvat näkösuojaisan metsän luokse. Siellä Clarence yrittää ampua pojat, mutta putoaa rotkoon Sam mukanaan, ja Riddlen seuratessa perässä.

     Riddlellä ja Samilla alkaa monen viikon taistelu selviyytymisestä ja samaan aikaan Emily on surusta sanaton toivoessaa näkevänsä Samin vielä joskus. Sen voi vielä sanoa, että loppu on onneksi onnellinen. ♥

    Tämä kirja oli kertomus taistelusta. Taistelusta lainsuojattomuuttavastaan, paremman elämä toivossa. Tämä oli kertomus rakkaudesta, joka ei sammunut, vaikka toivo hiipui jo lähes olemattomiin. Tämä on myös kertomus veljeydestä, jonka avulla pojat selviävät loppujen lopuksi takaisin ihmisten ilmoille. Tämä on tarina kaikesta tästä!

    Tuskin tarvitsee enää mainita, että kirjoitusasu oli mainio ja teksti oikein selvää ja eteenpäin vievää. Kuitenkin ylistän vielä lopuksi kirjailijan mielikuvitusta ja iloitsen tästä upeasta tarinasta!


Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Näkymätön poika
Englanninkielinen alkuteos: I´ll Be There
Kirjoittaja: Holly Goldberg Sloan
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-38658-3
Ilmestymisvuosi (alkuperäinen teos): 2011
Ilmestymisvuosi (suomennettu teos): 2011
Sivumäärä: 361