Verenvahti

Takakansi:

Koko elämäni ajan huoneeni ikkunan alla oli muhinut salaisuus. Tiesin, että minun olisi pitänyt luoda kirouksen karkottava loitsu, muuttaa ruusut tuhkaksi ja sirotella ne tuuleen ja jokeen.
Niin Arthur käski minun tehdä.
Mutta minä valitsin toisin.

Veritaiat ovat Mab Prowdille toinen luonto: väkevät taiat, joilla voisi hallita koko maailmaa - valtava voima, jota olisi helppo käyttää väärin. Mabin äiti teki niin. Mab itse haluaa vain pitää taian elävänä ja vartioida sen salaisuuksia, purkaa kirouksia ja puhdistaa.

Eräänä aamuna Mab tapaa Willin, joka yrittää karkottaa omia henkilökohtaisia aaveitaan. Ja äkkiä valloillaan ovat vaaralliset voimat - voimat, joista kukaan ei kertonut Mabille.
 

Oi, tämä oli oikein hyvä teos, eikä todellakaan jäänyt edeltäjänsä varjoon. Tässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja erikoiset ja joskin myös pelottavat taiat toivat tarinan aivan omalle tasolleen. Tunteellinen teos selitti nykyisyyttä menneisyydellä ja kirjailija on onnistunut luomaan oman kauniin maailman näille veritaioille, joilla on mahdollista tehdä niin hyviä kuin pahojakin asioita.

Mab yrittää tehdä mahdollisimman paljon hyvää taikojensa avulla, mutta onnistuu myös siinä samassa vapauttamaan kirouksen, jonka olisi pitänyt pysyä vankilassaan. Aluksi tekonsa laajuus ei edes avaudu Mabille, mutta kun Will-niminen poika pysäyttää Mabin vahingossa vapauttaman kirouksen, Mab tulee huomaamaan, että Will joutuu kärsimään. Mab yrittää kaikin keinoin tehdä jotain asialle ja hoitaa samalla muut työnsä. Se ei ole helppoa, mutta Mab ei lakkaa yrittämästä.

Tykkäsin paljon siitä, että menneisyys oli myös tuotu mukaan tarinaan. Se luo aivan omanlaista näkökulmaa asioihin. Ihmisen erehtyväisyys tuli myös hyvin esille: Mabin piti tuhota ruusut, joissa kirous lepäsi, mutta hän oli liian utelias ja halukas tietämään, mitä ruusujen kätköissä piilotteli. Sitten oli vielä Willin ongelma. Will ei nimittäin halunnut uraa, johon hänen oletettiin ryhtyvän. Will yritti kertoa oman mielipiteensä perheelleen, vaikkei se ollut heille se, mitä he olivat kuvitelleet. On hyvä käsitellä näitä asioita.

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Verenvahti
Englanninkielinen alkuteos: The Blood Keeper
Kirjoittaja: Tessa Gratton
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-39223-2
Ilmestymisvuosi (suomennettu teos):  2012
Sivumäärä: 387

 

Kodittomien kaupunki

Takakansi:

Lilja on 15-vuotias. Kun hän syntyi vuonna 2035, hänen perheensä joutui muuttamaan pois Helsingistä. Helsinki, kuten suurin osa maapalloa on peittynyt veden alle: kaikki kantasuomalaiset asustavat turvatuissa, aidatuissa ja hyvissä oloissa Keski-Suomessa, veden ulottumattomissa. Lilja saa selville, että hänen tätinään  pitämänsä nainen- joka jäi tulvehtivaan Helsinkiin- onkin hänen oikea äitinsä. Lilja päättää karata kotoa ja etsiä naisen.

Mutta entinen pääkaupunki on muuttunut suurilta osin vedenalaiseksi kaupungiksi, jonka ovat asuttaneet vedennousun  kodittomiksi jättämät ihmiset ympäri maailmaa. Helsinki, tai oikeastaan Halsingih, on tätä nykyä intialaisten ja kiinalaisten kansoittama vesikaupunki, jonne Lilja matkustaa sattumalta tapaamiensa intialaisveljesten mukana. Veljekset antavat Liljan pikkusiskonsa Manjun hoiviin. Lilja ja Manju ystävystyvät, mutta elämä Halsingihissa ei ole helppoa, eikä äidin löytäminen ole ainoa ongelma, johon tytön törmäävät.

 

Kiinnostava kirja kertoi jännittävllä tavalla tulevaissudesta. Nuoren tytön halu löytää oikea äitinsä vesikaupungista, johdatti tarinaa hienosti eteenpäin. Sääli vain, ettei Lilja löytänyt sellaista äitiä kuin halusi, mutta lopulta hän ymmärtää, että kasvattivanhempansa olivat koko ajan hänen oikeat vanhempansa. Oli myös hauskaa, että Lilja puhui paljon englantia uusien ystäviensä kanssa joita hän tapasi Helsinkiin päästyään.

Hienoa oli se, että Helsingissä elämä jatkui vedennousunkin jälkeen. Kirjaa lukiessani pääsin myös kurkistamaan hiukan sisälle kiinalaiseen ja eteenkin intialaiseen kulttuuriin, jossa varsinkin uskonto on hyvin keskeisessä asemassa.

Kirja ei ollut aivan sellainen kuin odotin, mutta se ei lainkaan haitannut. Oli jänniä tilanteita ja ongelmia, mutta onneksi ratkaisu löytyi. Kirjassa oli myös kaikenlaista rakkautta: oli ystävien välistä ymmärrystä ja rakkautta, perheen rakkautta ja välittämistä ja sitten oli tietenkin ihastumisrakkautta Liljan ja Manjun kohdalla. Kaiken kaikkiaan oikein hieno teos!


  Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Kodittomien kaupunki
Alkuteos: De hemlösas stad
Kirjoittaja: Annika Luther
Kustantaja: Teos & Söderströms
ISBN: 978-951-851-404-9
Ilmestymisvuosi (alkuperäinen teos): 2011
Ilmestymisvuosi (suomennettu teos): 2011
Sivumäärä: 237

Karikko

Takakansi:

Oletetaan että toinen teistä nyt kuitenkin putoaa sen katon läpi ne kymmenen metriä alhaalla odottavalle asfaltille eikä häntä enää ole. Tähdet eivät silti sammu eivätkä kaupungit luhistu. Ihmiset jatkavat koneiston tavoin pyörimistä. Sen yön jälkeen, niin voidaan sanoa, et halua tulla ulos pimeästä. Sen yön jälkeen sinun täytyy päästäksesi pimeästä kertoa siitä tarina. 

Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa. Päämäärätttömästi vaeltava kolmikko luulee päätyvänsä Lands End- leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Mysteeri avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta.
 

Tässä kirjassa oli niin paljon kaikkea. Se oli huima kertomus ja pidin erityisesti siitä, ettei kaikki ollut aluksi alkuunkaan sitä miltä näytti. Mutta kerrotaanpa nyt, miltä se aluksi sitten näytti:

Mitjaa on kohdannut kauhea onnettomuus: hänen ystävänsä kuoli pudotessaan kymmenisen metriä päin kovaa asfaltia. Koko muisto on sumuinen ja epätarkka Mitjalle. Hän kuitenkin lähtee perhennsä, veljensä ja äitinsä, kanssa lomamatkalle. Isä ei kuitenkaan ota osaa matkaan. Aina hänellä on jotain estettä. Mitja päätyy omille teilleen äidin touhutessa lomapaikalla ja hiljaisen veljen oleskellessa omissa oloissaan.

 Mitja tapaa erikoisen tytön, johon hän ihastuu sekä joukon poikia, joiden mukaan hän pääsee. Kaikki on varsin outuoa. Muilla pojilla sekä tytöllä on meneillään jokin kummallinen riidantapainen. Kaiken lisäksi pojat asustavat rannalla omassa paikassaan, eikä kukaan mainitse halaistua sanaakaan perheestään tai aikaisemmasta elämästään. Mitja yrittää selvittää aisioita samalla kun hänen veljensä muuttuu erilaiseksi kuin ennen. Lopulta Mitjalle selviää tytön salaisuus ja poikien entinen elämä.

 Aluksi kiinnostuin kirjasta heti jo kannen vuoksi. Se enteili jotakin jännittävää ja syvällistä kertomusta. Lukiessani tarkemmin selostusta kirjailijasta sekä hänen aikaisemmistaan kirjoista, tylsistyin. Ajattelin: Ei kai tämäkin ole taas sellainen "me aikuiset kirjailijat kirjoitetaan nuorten ongelmista..angst, angst ja angst". Kaikesta huolimatta kuitenkin aloitin kirjan lukemisen ja onnekseni huomasin, ettei tylsistymiselleni olisi ollut pienintäkään aihetta. Kirja oli valtavan tunteikas ja syvällinen. Se on tällä erää yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kiitos siitä!

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Karikko
Kirjoittaja: Seita  Vuorela
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-38640-8
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 357  

Perhosen varjo

Takakansi:

Linnean lapaluussa on luomi, kuin pieni liekki tai siipi. Isoäidin mukaan se on kohtalon ratkaisijan merkki. Mitä se tarkoittaa, siitä ei puhuta.

 

Kesälomalla Usvalassa suvun salaisuudet tihentyvät Linnean ympärillä päivä päivältä. Toisinaan ne tuntuvat yhtä painavilta kuin kilot, joita Linnea yrittää karistaa itsestään. Mutta on myös ihanan keveitä salaisuuksia, sellaisia kuin Mikael, poika jonka kanssa Linnea voisi kulkea vaikka metsän ääriin.
 

Linnea saa kutsun isöäidiltään. Hänet on kutsuttu kesänviettoon Usvalaan, paikkaan jonne Linnean äiti ei millään haluaisi tytärtään päästää. Linnea lähtee silti isoäitinsä luokse pieneen maalaiskylään, jossa hän saa kokea isoäidin innokkuuden kaikkiin maailman kukkasiin. Talossa jossa isoäiti asuu, on kirjastohuone, josta Linnea löytää kiinnostovia tekstejä. Myös salaperäinen ja kaunis valkoinen perhonen kiinnostaa Linneaa ja tämän uutta ystävää Valeriaa. Kerrankin Linnealla on oikein kunnon ystävä ja hän nauttii olostaan.

Tai no, kaikki vois olla mahtavaa, ellei Linnea näännyttäisi itseään nälkään. Alipainoinen nuorukainen näkee ainoastaan "liian ison" kehonsa ja tyrehdyttää sen vuoksi murisevan vatsansa avunhuudon. Se on erityisen hankalaa, kun isoäiti tarjoaa aina kaikkea supermakeaa ja herkullista.

Yrittäessään karistaa kilojaan juoksemalla metsässä, Linnea tapaa musikaalisen ja komean Mikaelin, johon hän ihastuu aivan korviaan myöten. Paljastamattomat salaisuudet eivät silti unohdu. Linnea päättää löytää vastauksen itse, koska kukaan muu ei niitä suostu kertomaan. Kaunis lähimetsä ei kuitenkaan ole aina vaaraton paikka.

Pidin kirjasta. Luonto oli onnistuttu kuvaamaan kauniina ja ihanana asiana. Myös Linnean sairaalloinen painontarkkailu oli uskoakseni hyvinkin realistinen  näkemys asiasta, mikä kuitenkin on surullista. Kumpa kenenkään ei tarvitsisi kärsiä sellaisesta sairaudesta. Siitä mitä kirjan tapahtumapaikkaan ja henkilöihin tulee, niin se muistutta kovasti Michelle Harrisonin 13 lahjaa- kirjaa. Jos piti tästä kirjasta, niin pitää myös aika varmasti äsken mainitusta. Huonona puolena oli kuitenkin se, että jäin odottamaan hiukan jännittävämpää ja toiminnallisempaa tarinaa. Tämä oli hiukan liian verkkaista minun makuuni.

Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Perhosen varjo
Kirjoittaja: Mila Teräs
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-26515-3
Ilmestymisvuosi: 2012                                                                                                           
Sivumäärä: 252