tiistai 3. heinäkuuta 2012

Veritaika

Takakansi:
Minä olen Josephine Darly ja aion elää ikuisesti.
Silla Kennicottin isä on maailman lempein mies. Hän ei  mitenkään ole voinut ampua äitiä ja sitten itseään. Ei mitenkään. Mutta kaikki uskovat niin, jopa Sillan veli Reese.
      Kaikki muuttuu, kun joku lähettää Sillalle merkillisen muistikirjan täynnä rönsyileviä kaavioita, riimuja ja viisikantoja. Naapuriin muuttaa Nicholas, jonka suudelmat ovat silkkaa sähköä. Sitten vanhempien hautakiveen ilmestyy punaisia merkkejä.
      Kun nuoret alkavat selvittää totuutta, he huomaavat joutuneensa pelottavien voimien pyörteeseen, jossa kukaan ei olel turvassa eikä keneenkään voi luottaa. Vielä pelottavampaa on löytää samat voimat omasta mielestään. On vain annettava vaiston viedä- ja veren ohjata.
Amerikkalainen TESSA GRATTON nousi maailmanmaineeseen esikoisromaanillaan, joka on myyty jo 16 maahan. 

Tämä kirja todellakin hyysi vereni uskomattomilla taioillaan ja magiallaan. Oli kuin olisi astunut sisään noitien maailmaan, ja tuntenut kuinka magian mahti vyöryy ylitse. Tämä todellakin oli jännittävä tarina magiasta, jota toteutettiin veren voimin.

Kirjan päähenkilö Drusilla, lyhyesti Silla, ei ole mikään viiltelevä angsti teini, vaan hän on salaisen magian löytänyt nuori nainen, joka haluaa selvittää vanhempiensa kuoleman salat. Vanhempien kuolema oli kuitenkin vetänyt Sillan surulliseen epätoivon pyörteeseen, mutta onneksi Reese-veli ja Judy-mummi olivat vielä hänen luonaan.

Koulussa Silla kuitenkin on vetäytyvä ja hiljainen, mutta rakastaa näyttelemistä, sitä kun voi olla parin tunnin ajan joku muu. Voi pistää naamion kasvoilleen. Sillan ystävyyssuhteet ovat laihanlaiset, ja suurin osa koululaisista pitää Sillaa  vinksahtaneena. Millainen tytär, selleinen isä? Ei Silla kuitenkaan ole hullu, mutta suru on vain tehnyt hänestä vetäytyvän ja hiljaisen, mutta kaikki muuttuu, kun kouluun saapuu uusi poika, joka tapaa Sillan ensi kertaa hautausmaalla.

Silla kokeili silloin ensimmäistä kertaa magiaa, saatuaan isänsä vanhan muistikirjan. Muistikirjan oli lähettänyt joku tuntematon Diakoni, mutta siitä huolimatta Silla kokeilee magiaa ja juuri silloin Nicholas ilmestyy hautausmaalle. Vähitellen nuoret oppivat rakastamaan toisiaan ja jakamaan magian salat.

Pala palalta Sillan isän ja äidin kuoleman mysteeri alkaa selvitä ja totuus on tarua pelottavampaa. Silla saa nimittäin peräänsä pelottavan Josephinen ja silloin kuolema on lähellä.

Kirja herätti niin paljon tunteita, että on ihan vaikea sanoin kuvailla. Suru saapui sydämeen, kun luin kuolemasta. Iloitsin hetkistä, jolloin Silla sai olla veljensa tai Nicholasin kanssa. Koin inhon värähdyksen lukiessani kuvailua haavoista ja verestä. Lopuksi aloin jopa pelätä Josephineä. Tämä kirja oli kuitenkin maineensa veroinen!

Vielä pieni sananen tekstistä: se oli hyvin kirjoitettu ja eteenpäinvievää. Kirja oli kirjoitettu niin, että välillä katsottiin asioita Sillan ja välillä Nocholasin kannalta. Joissakin luvuissa oli katkelmia Josephinen päiväkirjasta tai Sillan isän kirjoituksista.

Aivan henkeäsalpaava teos!


Kirjan tiedot:
Kirjan nimi:Veritaika
Englanninkielinen alkuteos: Blood Magic
Kirjoittaja: Tessa Gratton
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-37659-1
Ilmestymisvuosi (suomennettu teos):2011
Sivumäärä: 370