Kirkkaalla liekillä

Takakansi:

"...maailman reunalta voi livetä jos ottaa yhden harha-askeleen tai jos tönäistäään metrin verran reitiltä  sivuun, se on siinä ja kiitti moi ja sitten on edessä loputon pudotus tyhjään hän ajattelee mutta hänellä on sentään vielä Pete ja aski tikkuja ja maailmankartta joihin tarttua eikä hän tunne kylmää vaikka pakkanen on kiristymään päin ja hankiin muodostuneet polut ovat kapeita ja syviä ja liukkaita niin kuin raiteilla kulkisi."

Maarian elämä on ollut veljen kuoleman jälkeen kuin pahaa unta, josta ei voi herätä. Eräänä yönä hän näkee kirkon palavan- kuva tarttuu hänen mieleensä eikä halua päästää irti. Maarian pään sisällä kipinöi ja savuaa. Äiti on vain varjo entisestään ja ystävätkin kääntävät selkänsä. Maailman reuna lähestyy kiihtyvällä vauhdilla, kunnes tulee se sekunti, jolloin elämä on oikeastaan aika hienoa.
 

Kirja oli hyvin pitkään kovin yksitoikkoinen. Mitään uutta ei tapahtunut. Päähenkilö vain suri ja suri ja suri, eikä mikään muuttunut. Ei tullut suuntaa parempaan, eikä mikään mennut pahasti pieleen. Kirja vain jyskytti samaa tahtia yhä puolivälinkin jälkeen ja ainoa syy, miksi luin edes koko kirjan loppuun, oli se, että halusin nähdä, miten kävisi. Annoin mahdollisuuden tälle kirjalle ja onneksi kirjassa oli onnellinen loppu. Jos se kaikki suru olisi loppunut ikävästi,olisi kirja ollut mielestäni aika huono.

Tottakai on hyvä aina kuvata myös niitä surullisiakin tunteita.Suru kuuluu elämään. Mutta kun kirja on vain täynnä melankoliaa, niin siitä vain tulee itsekin pahalle päälle. Eipä minulle oikeastaan jäänyt paljon muuta mieleen kirjasta kuin suru, alkoholi, polttaminen, taas suru, ongelmat, välinpitämättömyys ja uudelleen polttaminen. Kirja oli siis mielestäni hyvin masentava ja sai ainakin minut alakuloiseksi. En edes oikein ymmärtänyt, mikä oli juonen kohokohta. Päähenkilö vain koki niin paljon surua ja vääryyttä, että hän alkoi himoitsemaan rakentamiensa pienoismallien polttamista. Koko juttu johti lopulta melkein kokonaisen kirkon polttamiseen, mutta onneksi loppu oli sentään onnellinen.

Eräs seikka joka alkoi ärsyttää jo heti lukemisen aloitettuani, oli kirjoitusasu. En voi väittää olevani mitenkään asiantuntia pilkkujen ynnä muiden käytössä, mutta tajusin kuitenkin, että jokin on nyt kyllä aikamoisesti pielessä. Kuten tuosta takakannen alkupätkästäkin voi huomata, on pilkkujen ja jopa pisteiden paikat täysin missä sattuvat. Juuri tämän takia oli hurjan rasittavaa lukea kirjaa jo heti alussa. Juoneen oli vaikea keskittyä, kun tekstin virheet osuivat vain silmiin.

Tässä näyte sivulta 141:
 "suuria kumpuilvia pilviä
pieniä höttöisiä pilviä
vaatimattomia asemia joilla seisoo pikku ihmisiä pareittain vilkuttamassa hymyilemässä itkemässä, kauppakeskuksia taksitolppia metsäää päättymätöntä metsää kuusia mäntyjä haapoja kangasta suota nummea niittyä ja peltoa pellon perään
ja ihmisiä niin harvakseltaan"

Luulen, että kirjailija kirjoitti näin, koska hän jotenkin halusi korostaa kirjan nuorta henkilöä ja sekavuutta, mutta mielstäni se vain pilasi koko jutun.Harmillista sanoa näin mistään kirjasta, mutta totuus on se, etten pitänyt kirjasta. Se oli liian sekava ja surumielinen. Toivottavasti nuori kirjailija kuitenkin jatkaa alalla ja luo jotakin erilaista kuin tämä.


Kirjan tiedot:
Kirjan nimi: Kirkkaalla liekillä
Kirjoittaja: Venla Saalo
Kustantaja: Robustos
ISBN: 978-952-5758-17-7
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 240